Asiakkaitamme vuosien varrelta

“Halusimme kiittää työntekijöitämme mahtavasta vuodesta järjestämällä viimeisen päälle visuaalisesti ja sisällöllisesti vaikuttavat pikkujoulut. Toiveena oli uusien ja nykyisten työkavereiden aito kohtaaminen rennossa ilmapiirissä ja tiimihengen syventäminen. Kaikissa näissä asioissa Huikea ylitti odotukset ja pystyimme firman omistajina myös itse nauttimaan juhlista ilman stressiä. Olimyös hienoa saada projekti nopeasti ja vaivattomasti käyntiin, ensimmäisestä yhteydenotosta sopimus oli allekirjoitettuna jo muutamassa päivässä. “

 

Elias Saartoala

Yrittäjä, AT Aurinkopaneelit

Henkilökunnalta on tullut todella hyvää palautetta järjestelyistä ja kokonaisuudesta. Huvitoimikunta on ollut ennen vetovastuussa henkilöstötapahtumien järjestelyistä ja oli mukavaa, kun nyt kaikki saivat keskittyä juhlimiseen yhdessä, eikä kenenkään tarvinnut olla töissä tapahtumassa.

Yhteydenpito Huikean kanssa sujui erittäin hyvin ja Huikealta oltiin oma-aloitteisesti yhteydessä. Tapahtuman järjestelyt sujuivat huolettomasti ja tapahtumapäivänä kaikki toteutui jouhevasti sekä toiveiden mukaisesti.

 

Soile Siidoroff

Communication specialist, Tekonivelsairaala Coxa Oy

Haluaisitko pintaraapaisun sijaan tarinan?

”Huikea toimi Suomen Liikemies-Yhdistyksen 125-juhlavuotisgaalan tapahtumatuottajana. He huomioivat erinomaisesti tapahtuman tavoitteet ja onnistuivat luomaan illasta vaikuttavan elämyksen. Kiitosta saa osakseen myös terveysturvallisuuden huomiointi ja ketterät toimintatavat, jotka osaltaan mahdollistivat tapahtuman toteuttamisen poikkeusoloissa. En löydä yhteistyöstä moitteen sijaa, sillä tieto kulki ja reagointi niin muuttuviin ohjeistuksiin, suunnitelmiin kuin toiveisiinkin oli välitöntä ja jopa proaktiivista. Kerrassaan Huikean hieno suoritus!”

 

Jouni Riuttanen

Juhlatoimikunnan puheenjohtaja, Suomen Liikemies-Yhdistys

Miltä SLY:n juhlissa näytti, ja millaisia varotoimenpiteitä korona toi mukanaan?

‘’Huikea sai nopeasti kiinni siitä ajatuksesta, mitä henkilöstöjuhlilta halusimme ja yhteydenpito oli nopeaa ja vaivatonta. Olen itse ollut aikaisemmin koordinoimassa yrityksen juhlia ja oli ihanaa huomata, että pystyin luovuttamaan ammattilaisille kontrollin ja kaikki asiat hoidettiin ennen tapahtumaa ja sen aikana loistavasti, jolloin pystyin itse keskittymään tapahtumapäivänä nauttimaan juhlista yhdessä muun henkilöstön kanssa.

Vaikka tapahtumaa jouduttiin pandemian takia siirtämään, siirto onnistui nopealla reagoinnilla ja ilman lisäkuluja.’’

 

Emilia Boman

People & Culture Manager , Visma Real Estate Oy

Haluaisitko pintaraapaisun sijaan tarinan?

“Vuosikymmeniä ollaan kierretty kalliita ulkomaalaisia messuja ja tällä yksittäisellä 100-vuotisjuhlalla brändiarvo nousi pirusti enemmän kun noilla messuilla yhteensä”

 

Ville Laine

Toimitusjohtaja, Lojer Oy

Millaisia tavoitteita tapahtumalla oli, ja kuinka ne saavutettiin?

“Huikea Tapahtumatuotanto järjesti kaupunki- ja paikallislehtien vuosittaisen ammattitapahtuman Suuret Lehtipäivät -iltatilaisuuden kahdellesadalle hengelle Tampereella 2018. Tapahtuma onnistui niin hyvin, että Huikea saa kunnian järjestää myös vuoden 2019 Suuret Lehtipäivät”

 

Ilona Hannikainen

Järjestöpäällikkö, Sanomalehtien Liitto ry

“Workshop Huikean kanssa auttoi meitä kustannustehokkaasti kirkastamaan, mitkä asiat tapahtumassa ovat meille tärkeitä, saavuttaaksemme tavoitteemme. Saimme myynnillisen, asiakkaillamme testatun konseptin, jota voidaan monistaa ja toteuttaa juuri silloin kuin ajankohta on sopivin. Prosessissa haastateltiin tärkeimpien asiakkaidemme kuulumiset ja saimme korvaamatonta ja yllättävääkin tietoa siitä, kuinka esimerkiksi korona on vaikuttanut ostopäätösten tekemiseen ja mitä asiakkaat myyntiprosessilta toivovat. Nyt voimme turvallisin mielin laittaa isot pyörät pyörimään tulevien tapahtumien toteuttamiseen.”

Arttu Jokinen

Yrittäjä, myyntijohtaja, Liuskemestarit Oy

Case Liuskemestarit: Virtuaalinen myyntitapahtuma

Naantalin K50-festareilla oli meille juuri oikeaa ostovoimasta kävijäkuntaa. Paljon pariskuntia jotka yleensä tekevät yhdessä tällaiset kalliimmat ostopäätökset. Tulemme ehdottomasti jatkossakin mukaan.”

 

Pekka Rinne

Joensuun Sänkytehdas Oy

Mitä muuta palautetta K50-messut ovat keränneet?

‘’Tapahtumapäivä tuli ilman yhtään itse käytettyä työtuntia. Huikean järjestämiin juhliin saavuin suoraan kampaajalta ja otin vieraita odotellessa lasillisen skumppaa. Huikeat hoitivat kaikki yksityiskohdat narikasta tapahtuman juontamiseen. Henkilökohtaista ja oivaltavaa tapahtumatuotantoa! Saimme itsemme näköisen tapahtuman, jossa oli lisäksi jotain täysin Huikeaa! Kiitos teille!’’

 

Niina Ahlgren

Yrittäjä, FixTeam Oy

Millainen tapahtumapäivä oli asiakkaan näkökulmasta?

“K50-messuilla on tällä hetkellä aivan erinomainen tunnelma, porukkaa oli ulos asti jono, ja sieltä tuli tasainen virta tänne Sorsapuistosalia kohti. Tää on meille Tampereen Komediateatterille tärkeä tapahtuma, kun täällä on paljon just sitä meidän peruskatsojaa paljon ja monien meidän yhteistyökumppaneiden edustajia. Ja tosiaan, todella hieno tunnelma tällä hetkellä”

Panu Raipia

Teatterinjohtaja, Tampereen Komediateatteri