Hakusessa virtuaalistudio?

Virtuaalistudion vuokraaminen, joustavasti päiväksi, puoleksi, viikoksi tai kahdeksi. Loistava sijainti Orivedellä, Tampereen ja Jyväskylän puolivälissä.

Studio virtuaalitapahtumaan

Huikean vuokrattava virtuaalistudio sijaitsee Orivedellä, idyllisessä ympäristössä vanhassa meijerissä. Studio on vuokrattavissa pidemmiksikin ajoiksi omaan käyttöön, ja oma sisäänkäynti mahdollistaa vaivattoman käyttämisen tarvittaessa vaikka vuorokauden ympäri. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat tilat omalla sisäänkäynnillä tekevät rakentamisesta ja purkamisesta lähes miellyttävää, vaikka setuppi olisi raskaampikin. Upea rakennus ja idyllinen ympäristö tarjoavat mahtavat puitteet otoille myös ulkona Oriveden luonnossa, jos sille on tarve. 

Meijeriin kuuluu iso tontti, jonka ulkopuolella on runsaasti parkkitilaa. Orivedelle pääsee myös junalla.

Studiotilan tarkka lokaatio on Koulutie 44, Orivesi. Sijainti on siis aivan Oriveden keskustan tuntumassa, ja ihanteellinen esimerkiksi yhdistämään tiimi Tampereelta ja Jyväskylästä, Oriveden sijaitessa juuri näiden kaupunkien puolimatkassa. 

Pirkanmaalaista nimitrendiä mukaillen Oristudioksi nimetty studio kilpailee varustelun sijaan joustavuudella ja uniikilla, rosoisella kauneudellaan. Studio on myös verrattain tilava, kokonaispinta-alan ollessa 60 M2. L:n malinen studio jakautuu kahteen erilaiseen kulmaan, ja mahdollistaa näin virtuaalitapahtumaa elävöittävän liikkumisen studiotilassa. Kuva havainnollistaa tilaa:

Mikä merkitys studiolla on?

Studion valinta vastaa perinteisessä tapahtumassa tapahtumapaikan valintaa. Se tekee ison osan tapahtuman tunnelmasta ja fiiliksestä, ja luo osallistujalle mielikuvia, odotuksia ja ”kertoo enemmän kuin tuhat sanaa” – ennen kuin kukaan on ehtinyt sanoa sanaakaan. Perinteiseen tapahtumapaikkaan verrattuna studiossa on se etu, että valitessa green screen -studion, se saadaan tarvittaessa näyttämään lähes miltä vain, ja ajassa ja paikassa liikkuminen onnistuu hyvin mutkattomasti. Vaihtoehtoisesti studio voidaan sisustaa toimivaksi kokonaisuudeksi perinteisemmillä tavoin.

 

Miltä haluat studiossa näyttävän saapuessasi?

Studion voi vuokrata tyhjillään, kalustettuna ja somistettuna tai green screenillä. Mikä ratkaisu palvelee parhaiten?

 

Studion varusteluun kuuluu vakiona kevyt valaistus: 

Nanlite Forza 200 + jalusta

2 kpl Softbox

 

Green screen -toteutus mahdollistaa erittäin kustannustehokkaasti erilaisten virtuaalisten ympäristöjen käytön stream-lähetyksen taustana, myös ilman kummempaa kalustuksen suunnittelua ja somistamista. Virtuaalitaustat ovat räätälöitävissä asiakkaan brändin värien ja ilmeen mukaiseksi. Virtuaalisella taustalla saadaan studiotilasta loihdittua todellisuutta isomman näköinen studio, edullisesti. 

Hinta sisältää mahdollisuuden green screen -taustan käyttöön.

Halutessanne studio voidaan myös sisustaa kuvan kaltaisella tavalla: 

Hinnat

Studiotilan voi vuokrata tyhjillään, jolloin sen hinta on 400e/8h, lisätunnit 50€. Kysy tarjous lyhyemmästä tai pidempiaikaisesta vuokrasta!

Green screenin käyttö ja kevyt valosetuppi kuuluu studion vuokraushintaan. Ylläolevan kuvan somistuksen vuokrahinta on 100 € + alv / päivä. Teemme mielellämme tarjouksen täysin toiveidenne mukaisesta studion somistuksesta tai täydestä teknisestä ratkaisuista

Miltä studiotila näyttää tositoimissa?

katso tallenne studiossa kuvatusta virtuaalitapahtumasta!

 

Ei sitten kuitenkaan?

Oman studionsa lisäksi Huikea käyttää tapauskohtaisesti myös eri puolella Suomea sijaitsevia yhteistyökumppaniensa studiotiloja. Mikäli lokaatio mietityttää, kysy meiltä suosituksia muista studioista esimerkiksi Tampereella, Turussa, Helsingissä ja Hämeenlinnassa!

Anniina kertoo mieluusti lisää, soita 040 576 8761, laita viestiä [email protected] tai varaa suoraan aika Anniinan kalenterista.

 

 

 

 

Sinua saattaisi myös kiinnostaa

Virtuaalitapahtuman toteuttaminen vaatii yllättävän paljon muitakin toimia, kuin studion ja tekniikan. Alle on lueteltu tärkeimpiä virtuaalitapahtumien elementtejä, joista koukuttava ja dynaaminen lopputulos muodostuu.

Ao. palvelut hinnoitellaan tapauskohtaisesti, kysy tarjous!

 

Tapahtuman konseptointi

Jokainen tapahtuma tehdään syystä. Kohderyhmä halutaan paikalle syystä, heille halutaan välittää jokin viesti. Miksi? Syy voi olla palkitseminen, kiittäminen, tiedottaminen, uuden asian esittäminen, kouluttaminen… Tapahtuman luominen aloitetaan paneutumalla strategiaan. Miksi tapahtuma tehdään, mikä on sen punainen lanka, jonka pohjalta muotoutuu tapahtuman ydinidea. Konseptoinnilla varmistetaan, että ydinidea välittyy osallistujille parhaalla mahdollisella tavalla ja konsepti vastaa kaikkiin tapahtuman tavoitteisiin – niin sisällöllisiin, teknisiin kuin kaupallisiinkin. Ei ehkä uskoisi, mutta suurin osa tapahtumasta on tehty, kun suunnitteluprosessi on tehty – loppu on tehdyn suunnitelman toteuttamista.

 

Tapahtuman käsikirjoitus

Kuten yllä kerrottu, tapahtuma on jonkin viestin kertomista kohderyhmälle. Tapahtumassa ei tietenkään haluta jättää sattuman varaan, meneekö tämä viesti ns. perille. Siksi käsikirjoitamme tapahtuman ennakkoon, jotta viesti varmasti menee perille. Valitsemme oikeat väylät viestin kertomiseen – oli se sitten seminaaripuheenvuoroja, tarinoita, osallistamista, kouluttamista – ja luomme näistä saumattoman kokonaisuuden, jossa voi tarpeen mukaan vuorotella niin viihteellisempi kuin asiapitoisempi ohjelma – mitä strategianne toteuttaminen vaatiikaan. Oikeanlaisen käsikirjoituksen avulla saamme osallistujat toimimaan tapahtuman tavoitteiden mukaisesti, esimerkiksi varaamaan etätapaamisajan myyjänne kanssa.

 

Tekninen käsikirjoitus

Jotta tapahtuma on vaikuttava, etenkin virtuaalisessa tapahtumassa tekniikalla on iso rooli – osallistuja kun ei voi perinteisestä tapahtumasta poiketen itse valita, mihin huomionsa kiinnittää, vaan teknikko tekee sen pitkälti osallistujan puolesta. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että on ennalta huolellisesti suunniteltu, mihin teknikon halutaan kulloinkin osallistujan huomion kiinnittävän. Toisinaan tämä tehdään jopa sekunnin tarkkuudella – on tilanteita, joissa sekuntikin on pitkä aika.

 

Lue lisää virtuaalitapahtumista voit lukea Huikean blogista, kuten virtuaalitapahtumien termistöstä ja työtehtävistä.

Huikea Tapahtumatuotanto - virtuaalinen myyntitapahtuma

Haluatko markkinointisi herättävän tunteita?

Me Huikealla haluamme. Siksi tapahtumat ovat väylämme onnistuneeseen markkinointiin suurien tunteiden ja aitojen reaktioiden herättämisen kautta.

Kysymys on vain, puhummeko sinun bisneksestäsi, vai jonkun muun?

Varaa tapaamisaika Anniinan kalenterista, niin keskustellaan lisää!

Huikea Tapahtumatuotanto - Sisu Business

Tavataanko?

Käydään läpi, millaisella tapahtumalla luomme elämyksen, joka sitouttaa olemassa olevat asiakkaanne ja tuo tusinoittain uusia.

Merkitse sopiva tapaamisajankohta suoraan Anniinan kalenteriin! Kalenterista voi valita, haluatko tavata etänä, toimistollamme Tampereella vai keskustella puhelimessa.

Ps. Tapaamisen sopiminen ei tietenkään sido mihinkään!

Kuinka saavutamme kunnianhimoisen tavoitteemme?

Alta pääset tutustumaan, millaisin asein tuomme tunteita markkinoinnin kentälle. Lue lisää tarjoamistamme tapahtumapalveluista:

Ollaan kuulolla!