Lehdistötiedote 26.04.2016

K50-festarit: viihdettä aikuiseen makuun kesällä 2016

Kesällä 2016 järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa ainoastaan yli viisikymppisille suunnattu festarikiertue. Kiertue koetaan Suomen viidellä suurimmalla paikkakunnalla, eli Tampereella, Turussa, Helsingissä, Oulussa ja Jyväskylässä. Tapahtuma-aika joka kaupungissa on klo 15 – 22, jonka jälkeen suunnataan yhdessä jatkoille paikalliseen yökerhoon. Festari alkaa rauhallisemmissa merkeissä senioritapahtumana, päivä avataan mm. päivätansseilla ja yhteislaululla sekä ikivihreillä klassikoilla. Iltaa kohden päästään todelliseen festarimeininkiin, eli rokkiin ja discoon. Festarin ohjelmarakenne nuortuu portaittain; paikalla voikin olla niin pitkään, kuinka nuoreksi olonsa tuntee. Illalla leikkimielinen alaikärajamme on K50, kertoo yrittäjä Jenna Ylikoski. Kaikki tapahtumat ovat kaupunkien keskeisillä paikoilla, kuten puistoissa ja toreilla, ja niihin on vapaa pääsy. Paikalle voikin saapua monella eri agendalla: piknikille ystävän kanssa, tapahtuman ostosmahdollisuuksiin tutustumaan, oppimaan uutta terveys- ja hyvinvointiluennoilta  tai vain nauttimaan keikoista, teatterista ja tanssista. Festarien viihtyisyydestä vastaa Vallila, joka somistaa tapahtuman iloisen kesäisillä SS16-sisustuskokoelman kuoseilla. Festareiden kävijöiden kesken arvotaan erilaisten tuotepalkintojen ja matkalahjakorttejen ohella Vallilan Hehku-sarjan pussilakana- ja päiväpeittosetti. Pääesiintyjiä festareilla ovat Teleks, Anne Mattila, Janne Tulkki, Marita Taavitsainen ja Neumann sekä Playa. Jos nämä eivät laita tanssijalkaa vipattamaan, viimeistään dj Jon Landlordin 70’s & 80’s vinyylidisco pistää illalla muistelemaan aikakauden tanssimuuveja. Kaikki festarit juontaa Aninkainen.fi konsernin toimitusjohtaja Jethro Rostedt. Tapahtumista ei siis tule puuttumaan hurttia huumoria, eikä yllättäviä käänteitä. Halukkaat saavat myös tarvitsemansa asunnonostovinkit Jethron päivystäessä juontohommien lomassa Aninkainen.fin esittelypisteellä. Aninkaisen ohella yhteistyökumppanimme festareilla on Iltalehti ja E-kontakti, joka tuo tapahtumiin deittailumeininkiä, mm jakamalla rintapinssejä, joilla on helppo ilmaista onko vapaa ja seuranhakumielellä, vai varattu ja pitämässä vain hauskaa. Perinteisinä festarielementteinä on musiikin lisäksi tietysti festariruokaa, niin kalaherkkuja kuin leipomotuotteita. K50 -festareilla paita- ja aurinkolasimyyntipisteiden sijaan paikalla on lukuisia yrityksiä ja yhdistyksiä kertomassa kohderyhmää kiinnostavista palveluista, järjestämässä ohjelmaa ja myymässä tuotteitaan.

Tarkat ajat ja paikat

  • Tampere 25.5, Sorsapuisto
  • Turku 1.6, Aurajoen ranta
  • Helsinki 8.6, Kansalaistori
  • Oulu 17.6, Aittatori, Oulunpäivät
  • Jyväskylä 22.6, Kirkkopuisto

Lisää paikkakuntakohtaista infoa, kuten ohjelma ja esiintyjät, löytyy tapahtumat-sivulta.  Lisätietoa: Jenna Ylikoski, 050 359 5573, [email protected]

Kuvapankki

Ohessa kuvia vapaaseen käyttöön kuvituskuviksi. Klikkaamalla kuvaa saat tallennettua täyden resoluution kuvan.

Kaikilla K50 -festareilla mukana

Juontajana Jethro Rostedt, esiintyjinä DJ Jon Landlord sekä Playa

no images were found

Tampere 25.5.2016

Pääesiintyjänä Marita Taavitsainen

Turku 1.6.2016

Pääesiintyjänä Teleks

Helsinki 8.6.2016

Pääesiintyjänä Neumann

Oulu 17.6.2016

Pääesiintyjänä Anne Mattila

Jyväskylä 22.6.2016

Pääesiintyjänä Janne Tulkki

Menneet tapahtumat